Norppaklubi▶ Esittely▶ Toiminta▶ Tukijat▶ Puheenjohtajalta

Puheenjohtajan ajatuksia vuoden 2022 päättyessä.

Jälleen yksi norppavuosi on lähenemässä loppuaan.
Norppaklubille vuosi on merkinnyt koronan vuoksi tauolla olleen toiminnan käynnistämistä vähitellen uudelleen. Vaikka kevään 2022 Suuri norppailta jäikin koronan takia väliin, kokoonnuimme toukokuussa vuosikokoukseen jonka yhteydessä kävimme norpparisteilyllä. Päivän päätteeksi juhlimme kutsuvieraiden kanssa Norppaklubin 20-vuotista taivalta.
20-vuotisjuhlaan valmistui myös Norppaklubin historiikki, Jorma Tiitisen kirjoittamana. Historiikki jaettiin 20-vuostijuhlien osallistujille, muut jäsenet saavat sen jäsenmaksupostin mukana.

Hallitus on linjannut vuoden aikana Norppaklubin toimintaa, tärkeimpänä linjauksena on päätös olla jatkossa osallistumatta kalastusrajoituksia valmistelevien virallisien työryhmien toimintaan. Syynä on se, että työryhmissä joudutaan olemaan joko kalastajia tai luonnonsuojelijoita vastaan. Norppaklubin toiminta-ajatuksena on kuitenkin olla asettumatta ketään vastaan, mutta toimia norpan puolesta.

Syksy toi tullessaan myös suru-uutisia kun Norppaklubin perustaja- ja kunniajäsen Veikko Kilkki siirtyi ajasta iäisyyteen. Veikon kanssa koettiin monta mukavaa hetkeä Norppaklubin retkillä ja kokouksissa. Veikon muistokirjoituksen voi lukea etusivultamme.

Talvi tuli Saimaalle tänä vuonna hyvissä ajoin, mutta jäätilanne on kerta kaikkiaan huono. Jäätyminen tapahtui monessa eri vaiheessa ja moneen kohtaan satoi lumi heti, kun jäätä oli vasta muutama sentti. Osa lumesta tuli tuulen kanssa ja pieniä kinoksen alkuja on varmasti luotojen kupeilla, mikäli jää kestää kinoksien painon. Apukinosten tekoa harkitaan, mikäli jäätä tulee riittävästi ja luonnonkinoksia ei ole tarpeeksi. Toivotaan, että luonto hoitaa kinoksia mahdollisimman paljon, "luomukinos" on kuitenkin norpalle se paras pesäpaikka.

Norppaklubin "päätuote", Suuri Norppailta on suunnitteilla Puumalaan. Ajankohtaa ei ole vielä sovittu, mutta toteutunee maaliskuun puolivälin paikkeilla. Norppailtaan liittyvien, koululaisille pidettävien norppaoppituntien osalta olemme aloittamassa yhteistyötä Suomen luononnsuojeluliiton kanssa. Tavoitteena on jakaa norppaillan työkuormaa vähän leveimmille hartioille, kuitenkin niin, että Norppaklubin kantaa päävastuun norppaillasta.

Toivotan kaikille Norppaklubin jäsenille ja ystäville Hyvää joulua ja Hyvää norppavuotta 2023!

21.12.2022 Puumalassa, Saimaan Katosselän rannalla
Ossi Kokki
Puheenjohtaja
Saimaan Norppaklubi

 

Uuden puheenjohtajan ajatuksia

Puheenjohtajan nuija vaihtui Tapani Nisulalta allekirjoittaneelle 16.6 kokouksessa.

Oma tietoisuuteni Saimaannorpasta alkoi kasvaa talvella 1978-79 kun olin samoilla savotoilla "Norppaikonin" Juha Taskisen kanssa. Norppahavaintoja ei tuollon vielä tullut mutta jollakin tavalla Juhan tarinat jäivät mieleen itämään. Muutettuamme 1987 asumaan Puumalan Katosselän maisemiin ja Juhan vierailtua sielä, aloin vähitellen erottaa kiven ja saimaannorpan toisistaan ja ensimmäinen oikea norppahavainto on muistaakseni kesältä 1988. 

Mutkien jälkeen päädyin udelleen samaisen Katosselän maisemiin mökkeilemään  v. 1994 ja asumaan 2011 ja norpasta on tullut koko ajan tärkeämpi osa elämää, apukinoksia, pesälaskentaa, photo-id kuvauksia jne.

Norppaklubin työssä olen ollut mukana vuodesta 2010 saakka, nyt on aika kantaa vastuu Klubin tulevaisuudesta.

Näen Klubin tulevaisuuden valoisana vaikka meillä on sama haaste kuin kaikilla muillakin yhteisöillä, mistä löytää aktiivit toimintaa pyörittämään?

Norppaklubin toiminnan ei kuitenkaan tarvitse olla mitää suurta ja näyttävää. Me kaikki Klubin jäsenet teemme omaa tärkeää työtämme muistamalla kertoa Saimannorpan suojelun tärkeydestä omassa lähiyteisössämme. Suuret muutokset alkavat pienistä asioista, jokainen norpan suojelun hyväksi sanottu sana vie eteenpäin meidän yhteistä asiaamme "Ihmisen ja norpan parhaan yhteiselon saavuttaminen".

Toki meidän on syytä muistaa myös nuorisoon panostaminen ja siksi tulemme jatkamaan hyväksi havaittua Suuri Norppailta-tapahtumaa, seuraavan kerran ensi keväänä Joroisissa.

Tällä hetkellä suurimmaksi haasteeksi koen asenneilmapiirin Saimaan rannoilla joka tuntuu olevan "400 norppa on jo saavutettu, eikö verkkokalastuskieltoja voisi jo purkaa". Pitää muista että 400 norppaa on vain välitavoite, matkaa on vielä edessä siihen että norppa pääsee pois uhanalaisten joukosta. Tämänkin viestin levittämisessä jokaisella Norppaklubin jösenellä on oma, tärkeä roolinsa.

Kaikesta huolimatta uskon että norpalla on tulevaisuutta ja Saimaan Norppaklubi voi olla omalta osaltaan tukemassa sitä.

6.8.2018 Puumalassa, Saimaan Katosselän rannalla
Ossi Kokki