Ajankohtaista
Norppailta 16.3.2026 Kulttuuritila Virta Imatra
2026-03-21

Suurta Norppailtaa juhlittiin upeissa puitteissa

Valtava työ oli takana, kun järjestyksessään 22. Suuri Norppailta koitti 16.3.26. Tilaisuus järjestettiin ensimmäistä kertaa Imatralla. Johan oli aikakin, moni imatralainen voisi todeta. Se puute paikattiin, ja tällä kertaa iltaa juhlittiin suuresti. Paikalle oli saapunut n. 250 osallistujaa ja tätä ennen kaikki Imatran kolmen koulukeskuksen ala-asteiden luokat olivat osallistuneet norppaoppitunneille. Oppilaita tavoitimme norppatietoudella peräti reilut 1100, joista n. 900 osallistui norppa-aiheiseen piirustuskilpailuun. Piirustuskilpailu oli tänä vuonna erityisen tasokas, joten oli hienoa, että pystyimme palkitsemaan 73 opettajien valitsemaa työtä. Lähes kaikki palkitut olivat tulleet paikalle ja heidät palkittiin lahjakorteilla. Iso osallistujamäärä on erityinen ilonaiheemme, sillä julistimme tämän vuoden juhlavuodeksi. Saimaannorppaa juhlittiin nyt nimittäin ensimmäistä kertaa omana lajinaan.

Kun päätimme klubissa, että pyrimme järjestämään juhlavuoden 2026 norppaillan Imatralla, oli heti ensimmäisen yhteydenoton jälkeen selvää, että Imatra ottaa meidät avosylin vastaan. Mikäs siinä oli lähteä iltaa sitten suunnittelemaan, kun kaupunki tuli kaikessa upeasti vastaan. Tuntui, että olemme todella tervetulleita Imatralle. Tästä kaupunkia kiitti lämpimästi puheessaan Saimaan Norppaklubin puheenjohtaja Ossi Kokki. Kuin kermana, Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen saapui tuomaan koko maakunnan terveiset juhlijoille. Paljon on työtä saimaannorpan puolesta maakunnassakin tehty, mistä hienona osoituksena maakunnan maakuntaeläimeksi valittiin saimaannorppa. Näin on tehty myös Etelä-Savossa. Kaikille saimaannorpan puolesta vapaaehtoistyötä tekeville sekä alueella asuville ja mökkeileville tämä on upea uutinen!

Ilta eteni Saimaan Norppaklubin Ari Raution rautaisella juonnolla. Ari on konkarina muokannut illan konseptin sellaiseksi kuin se nykyisin on. Hyvin toimii! Osallistujista suuri osa oli ala-asteiden koululaisia, ja he keskittyivät hienosti kuuntelemaan jopa tieteellisempääkin osuutta. Itä-Suomen yliopistosta professori Jaakko Pohjoismäki kertoi mielenkiintoisesta uudesta teoriasta. Aiemmin oletettiin saimaannorpan tulleen Saimaalle Atlantilta nykyisen Skandinavian suunnasta. Nyt tutkimuksissa on ilmennyt, että saimaannorppa on vanhempi kuin itse Saimaa. Laji onkin tullut koillisesta jääjärvien kautta, joita muodostui jääkausien ja maankohoamisten kautta. Tätä tukee moni seikka, kuten saimaannorpan täysin omat piirteensä, hampaistonsa ja ulkonäkönsä.

Tilaisuuden aikana Kaarina Tiainen teki norppaystävällisen katiskan. Tämä katiska luovutettiin tilaisuudessa klubin luontopalkintona Imatran kaupunginhallituksen päättämälle henkilölle. Tällä kertaa palkinnon voitti Yrjö Haverinen, joka on kunnostautunut erityisesti Imatran Immolanjärven ja metsien suojelutyössä. Yrjö kiitti puheessa palkinnostaan ja halusi luovuttaa sen eteenpäin Saimaan Norppaklubin päättämälle taholle. ”Jotta katiska tulee tositoimeen”, Yrjö sanoi.

Moni tilaisuuteen tullut odotti varmasti taikuri Paavo Slazengeria, joka on kuulunut useana vuonna norppaillan ohjelmaan. Paavo ei pettänyt. Hän loi mystisillä tempuillaan juhlan. Musiikki vei ja tunnelma nousi. Ihmetystä näkyi yleisössä. Mihin ihmeessä se katosi? Eikä tässä kaikki. Mansikkalan koulun musiikkiluokka oli harjoitellut niin upeat esitykset, että kun ilta päättyi heidän johdollaan yhteislauluun Nestori Miikkulaisesta, tuntui, että älä lopu vielä. Eikä Suuri Norppailta lopukaan, sillä ensi vuonna tavataan jälleen jossain Saimaan alueen kunnassa.

Tiesitkö, että Suuren Norppaillan tunnuskappale Vanhojapoikia viiksekkäitä (Nestori Miikkulainen) syntyi Juha Watt Vainion ja Saimaan Norppaklubin yhden perustajan, Veikko Kilkin yhteistyöllä. Nestori Miikkulainen oli alun perin kyläseppä Nestori Reponen. Laulusta ja sen mielenkiintoisesta synnystä voit lukea lisää wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhojapoikia_viiksekk%C3%A4it%C3%A4

Kiitämme:

Imatran kaupunkia. Saimme upeat puitteet Kulttuuritalo Virrasta sekä innostuneet päättäjät ja opettajat sekä upeaa musiikkia Mansikkalan koulun musiikkiluokan esittämänä.

Kaarina Tiaista Suomen Luonnonsuojeluliitosta norppaoppituntien pitämisestä sekä norppaturvallisen katiskan tekemisestä.

Taikuri Paavo Slazengeria juhlan tunnelman luomisesta.

Jaakko Pohjoismäkeä Itä-Suomen yliopistosta mielenkiintoisesta esitelmästä.

Maakuntajohtaja Sari Sikasta Etelä-Karjalan Liitosta.

Saimaan Norppaklubin vapaaehtoisia pyyteettömästä työstään.

Etelä-Karjalan Osuuskauppa EeKoota lahjakortteista.

Kaikkia tukijoitamme, jotka ovat rahoittaneet toimintaamme ja mahdollistaneet tämänkin tilaisuuden.

           

      

      

      

      

 

Teksti ja kuvat Mika Kirjavainen, Saimaan Norppaklubi


« Takaisin