Norppaklubi retkeili Saimaan Haukivedellä

Saimaan Norppaklubi teki varsin onnistuneen kesäretkensä elokuun alussa Rantasalmen Haukivedelle Linnansaareen. Matkalaiset tekivät useita havaintoja kahdesta eri norpasta.  Havainnot tehtiin kahtena eri päivänä varsina kaukana toisistaan. Havaintojen tekemisessä oli suurena apuna lauantaina Joensuun yliopiston tutkijan Marja Niemen ja tohtori Mervi Kunnasrannan radiotelemetria seuranta. Marja ja Mervi ilmoittivat missä suunnassa merkitty norppa liikkuu ja milloin se nousee pintaan.
 

Retki aloitettiin Norppa Artista eli Juha Taskisen kotoa, jossa oli mainiot kuvaesitykset kuin myös todella hieno valokuvanäyttely. Marja Niemi kertoi norppaseurannasta hienon grafiikan avulla. Maittavan kala-aterian jälkeen suuntasimme matkamme Oravista Linnansaareen. Matkalla teimme ensimmäiset havainnot norpasta.

Illan istujaisissa Leo Rautio ja Juha Taskinen isännöivät jälleen käytännön miehinä iltapalat, jotka olivat maistuvaiset ja runsaat. Saunomisen ja uimisen jälkeen koko porukka jaksoi vielä vaihtaa sanaa.
 

Aamupalalla olivat jälleen samat isännät tarjoilemassa pannukahvit ja muhkeat aamupalat. Paluumatkalla Janne Herrasen laivakyydissä tehtiin jälleen havainto norpasta. Suurin osa porukasta kiipesi Linnanvuorelle nauttimaan maisemista.


Kalastaja ja laivuri Janne Herranen  tarjosi Norppaklubille laivakuljetukset. Lahjoitusta arvostivat kaikki osanottajat.


Saimaan Norppaklubin ensi kesän kesäretki saattaa suuntautua merelle. Asiaa tutkitaan.

 

PS. Saimaan Norppaklubin puheenjohtajana haluan kiittää Mikko Uimosta, Leo Rautiota, Juha Taskista ja retken esitelmöijiä Marja Niemeä ja Mervi Kunnasrantaa matkan annista.


Lisäksi kiitän kaikkia osallistujia. Oli hienoa havaita, että jokainen pyrki omalta osaltaan auttaa siinä missä apua tarvittiin. Se on parasta Saimaan Norppaklubin toveruutta ja henkeä.

 

Veikko Kilkki

puheenjohtaja

 


« Takaisin