Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen: Vampula Pop

Tapsa kertoo – Esa soittaa

 

Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen toivat kirjallisen äänilevyn takaisin. Vampula Pop vie kuuntelijan maagiseen maisemaan, jossa joki halkoo savista peltoa ja baarista kuuluu tuttu sävel. Tytöt lähtevät kaupunkiin, pojat jäävät traktorin pukille. Tapsan kynä ja Esan kitara lyövät yhteen kuin heinä ja seiväs.

– Haluamme, että kuulijalle syntyy mielikuva kuin olisimme hänen kotonaan kertomassa ja soittamassa, sanoo Esa Pulliainen.

– Tätä Suomea ei enää ole, mutta jotain vääjäämättömän juurevaa ja huimaa sieltä nousee. Hitaat syövät meillä nopeat, sanoo Tapio Liinoja.

– Tapsa on selkeä maalaisjuntti, joka talikoi tekstiä niin että mäkin ymmärrän.

– Esa soittaa stadin kundiksi ihan kiitettävästi. Ei turhia ääniä, se miellyttää landen herkkää korvaa.

Livenä parivaljakko esittää pääosan Vampula Pop Vol 1:n mateeriaalista. Tapsa kertoo ja Esa soittaa. Tiedossa on ensimmäistä kertaa myös pari laulettua biisiä ja mahdollisesti tarina myös tulevalta Vampula Pop Vol. 2 -levyltä.

Vampula saattaa olla vankasti mystinen paikka, jossa voi tapahtua vähän kaikkea. Paljon on totta, vaikka jutut eivät ole ehkä aivan tosia, mutta todenmakuisia. Kertomuksia joesta ja pellosta, ja ihmisistä, joista jotkut eivät vieläkään etsi Kampissa metroa Vuosaareen.

Tapio Liinoja tunnetaan monista elokuva- ja televisiotöistään, mm. Kulkuri ja Joutsen-elokuvassa ja Raidissa, sekä Lapinlahden Linnuista. Liinojan esikoiskirja Raapaisuja (Johnny Kniga) ilmestyi vuonna 2006 ja levy Näin kuvittelen sinut (EMI) neljä vuotta aiemmin.

Esa Pulliainen tunnetaan Agents-yhtyeen musiikillisena keulahahmona. Pulliaisen kitaransoitto on tuttua Tuomari Nurmion ja Baddingin levyiltä jatkuen Topi Sorsakosken ja Jorma Kääriäisen kanssa. Pulliainen on monissa äänestyksissä valittu maan parhaaksi kitaristiksi.

Liinojan ja Pulliaisen Vampula Pop Vol 1. (Johnny Kniga) ilmestyi vuonna 2009 ja uusi levy on odotettavissa ensi vuonna.

– Esa käynnisti tämän jutun, se lähti novellista Balettitossut, joka kertoo yhdestä tanssi-illasta Vampulan seuraintalo Jukolassa, sanoo Tapio Liinoja.

­– Pitää paikkaansa, pidin Tapsan jutuista ja koska olen aina diggaillut kuuunnelmia ehdotin, että jos tehtäisiin noihin juttuihin myös äänimaisemaa ja musaa, sanoo Esa Pulliainen.

– Minähän olen pitkään tykännyt Esan soitosta kuin puurosta, harva osaa soittaessaan kumauttaa nyrkillä mikkiin niin että se kuuluu myös asiaan.

– Nää Tapsan kertomukset on niin vääjäämättömiä, se tietää mistä se kirjoittaa, koska se on siellä pyörinyt. Sitäpaitsi oli jo aika nostaa nää kirjalliset äänilevyt takaisin kuvioihin, joskus ne on on siellä ollu.

Tapsan ja Esan esityksen kesto on noin tunti ennen väliaikaa.

 

 


« Takaisin